Tätä blogia kirjoittaessani olen tutustunut kirjaan "Näkökulmia mediakasvatukseen", jonka on toimittanut Kynäslahti, H., Kupiainen, R. & Lehtonen, M., 2007. Niinistö ja Ruhala ovat kirjoittaneet tähän kirjaan artikkelin lapsista ja mediasta, joka kertoo nimenomaan pienten lasten mediakasvatuksesta.

Juttu alkaa näin: "Media on vahvasti läsnä lasten arjessa." Eri-ikäisillä lapsilla on erilaiset mediatarpeet ja – kyvyt, mutta totuus on että jokaiseen lapseen media jotenkin liittyy. Eri ikäkausina eri tavoin, erilaisin mediavälinein ja lasten erilaisilla vastaanottokyvyillä. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän media näkyy hänen arjessaan. Mielestäni ei ole ikävä totuus, että lapsella on mediaa elämässä. Mediaa on niin monenlaista ja mediavälineitä niin monenlaisia, ja aikuisen on vaan ymmärrettävä se. Jotta media ei muodostuisi lapselle uhkaksi, on aikuisen ymmärrettävä ensin itse median merkitys ja voima. Tuutin täydeltä saamme kyllä tietoa halusimme tai emme siitä mitä pahaa mediatulva aiheuttaa. Tässä kohtaa kuvaan astuu mediakasvatus.

Mediakasvatus on tiedostettava mahdollisuutena, vaikka helposti jo kasvatus-sana liitetään objektiuteen*. Mediakasvatuksella kehitetään mediataitoja, jotka ovat tämän päivän elämisen perustaitoja (Herkman). Tietenkin muita perustaitoja väheksymättä.

Mediakasvatuksen tulisi olla tavoitteellista ja suunnitelmallista. Tavoitteellista niin, että siinä korostuu lapsen hyvinvointi, turvallisuus, toiminnallisuus, lapsilähtöisyys ja osallisuus. Suunnitelmallista niin, että tiedostetaan mediakasvatuksen tarkoituksellisuus ja arkipäiväisyys, oli media sitten mitä tahansa ja millä välineillä tahansa. Ei ole olemassa tiettyä ikää jolloin lapsi on kypsä mediakasvatettavaksi vaan aikuisen on oltava tilanneherkkä ja valveutunut.  Huolissaan olon sijaan pitää huolehtia (Suoranta). Mediakasvatuksessa, kuten kaikessa kasvatuksessa, aikuisella on valtava vastuu, koska jokainen joka työstää mediaa tai jakaa ajatuksia lasten kanssa toimii mediakasvattajana.

Seurasin, kun lapseni, 4-v, pelasi Nalle Puh ja halikärpänen – peliä DVD:ltä. Hän oli yllättävän hyvä, (vaikka itse sanonkin, omaa lasta on kiva kehua). En kokenut peliä mitenkään uhkaavaksi lapseni kasvulle ja kehitykselle, päinvastoin se opetti onnistumisen riemua ja epäonnistumisen kohtaamista turvallisessa ympäristössä aikuisen läsnä ollessa. Niinistön ja Ruhalan artikkelissa viitataan myös siihen, että lähtökohta turvalliselle medialle on aikuisen kiinnostus ja jaettu kokemus.

"Parhaimmillaan media on suuri ilo, johon lapsella tulisi olla oikeus." (Niinistö & Ruhala)

 

*objektius= tekemisen kohde vrt objekti