Mediakasvatusopintoihin liittyvä oppimistehtävä alkaa olla lopuillaan. Mutta tämä blogin kirjoittaminen on osoittautunut tosi hauskaksi. Enpä taida vielä lopettaa. Tännehän voisin selvitellä vaikka kesälomatekemiseni. En kyllä ole varma ketä ne kiinnostavat. En olisi osannut ajatella vielä ennen kesäkuun alkua, että minä, joka harkitsee kaikki pilkun paikat ja isot kirjaimet jopa puheessaan, julkaisisi yhtään mitään ja vielä ihan kaikille. Paikallislehteä voisi lukea noin 14 000 kuntalaista, mutta nettiin pääsee jokainen. Hurjaa!

Esimerkiksi äitini ei ymmärrä internetiä. Todellinen digitaalinen maahanmuuttaja (Marc Prensky, 2001)! Tai autoileva ajokortiton. Ei osaa ajaa, ei ymmärrä auton tekniikasta mitään, eikä oikein liikennesäännöistäkään. Erottaa kyllä oikean ja vasemman, mitä minä en tee. Täytyy vielä tarkentaa, että äitini ei aja oikeasti autoa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Oppimistehtävästä voin sanoa, että oppinut olen, ainakin jotain. Ja muutakin kuin nettiin julkaisemista. Ihan asiastakin, siis mediakasvatuksesta. Jos olisi voinut opiskeluajankohdan valita toisin, antoisampi aika olisi voinut olla silloin kun nuorisotila on auki. Olisi voinut heti kokeilla oppejaan käytäntöön. Meillä kun ei ole kesällä esim. leirejä. Tiina kertoo blogissaan, juutiti1.vuodatus.net, miten itse pystyi kesäleirillä soveltamaan teoriaa heti käytäntöön. Ja vielä valmis tuotoskin tuli kaiken päälle. Ja on kaikkien nähtävillä!

 

Tämän päiväinen paikallislehtemme käsitteli pääkirjoituksessaan mediaa. Otsikkona oli ” Mediaa oppimaan”. Lehteen pääsee tutustumaan osoitteessa verkkolehti.akaanseutu.fi. Bongasin heti alusta muutaman hyvin kuvaavan lauseen: ”Internet on nykyajan oopiumia kansalle. Järjestelmässä on hyvin paljon pahaa, mutta –anteeksi vain -vielä enemmän hyvää ja mahdollisuuksia.”( Akaan seutu, 19.6.08). Kannattaa käydä tsekkaamassa, mielestäni toimittaja oli päässyt asian ytimeen. Joku tietenkin on sitä mieltä, että toimittajalla kuuluukin olla positiivinen näkemys netistä ja muustakin mediasta, mutta olkoon tämä joku ihan vapaasti sitä mieltä.

Ollaan porukalla pohdittu tätä ja nyt ajattelin laittaas en oikein kaikille tiedoksi:

Osa meistä, jotka opiskelevat tällä Johdatus mediakasvatukseen -kurssilla työskentelee samassa työpaikassa. Joka päivä on käyty pitkiä ja antoisia keskusteluja mediakasvatuksesta, mutta blogeihin ei olla kirjoitettu läheskään kaikkea mistä on puhuttu.

Nyt huomaa, kun Hanna ja Anne on toisessa työpisteessä, eikä heitä näe koko ajan kuten yleensä, niin laadukas keskustelu käydäänkin blogeissa eikä niin, että sinne laitetaan vaan jämät. Tästä ollaan puhuttu! Nyt se on konkreettisesti, kun osa porukasta ei olekaan käden ulottuvilla. Olisko pitänyt olla koko ajan poissa toisen silmistä.

No, eihän me kaikki blogeja kirjoittelevat olla oltu tekemisissä. Heidän kanssa on yritetty selvittää asioita blogeissa ja kommentoimalla kirjoituksia. On aina kiva kun joku kommentoi ja vastaa. Tietää toisen olevan hengissä, vaikkei olekaan huutoetäisyydellä.

Kommentteja on nyt paljon enenmmän kun ei voida keskustella!

Jos pääministeri Vanhasen rakkaussuhdetta ei lasketa, niin juhannussää on varmaankin ajankohtaisin aihe tällä hetkellä mediassa. Maikkarin 10-uutisten ti 17.6. mukaan (Pekka Pouta, meteorologi) Suomen yllä juhannuksena tulee olemaan vain yksi yhteneväisen sateen alue. Loput onkin sitten ukkosta ja sadekuuroja…

 

Unohdetaan hetkeksi sää. Mitä tulee mieleen termistä ”kolmas tila”? Sijoitus kolmanneksi, jokin kolmas alue, jokaiselle varmaan jotain.

Näkökulmia mediakasvatukseen – kirjassa kuvataan kolmannen tilan teoriaa (Pahl & Rowsell, Kupiainen). Jaetaanpa eläminen kolmeen osaan. Yksi on koti, ei-institutionaalinen kasvuympäristö ja toinen on koulu, institutionaalinen kasvuympäristö. Väliin jää kolmas tila, välitila, joka toimii hyväksikäyttäen sekä kodin, että koulun toimintamuotoja.

Mietinkin, että olenko töissä kolmannessa tilassa. En työskentele kotona, enkä koulussa, mutta molemmat vaikuttavat työhöni nuorten parissa heidän vapaa-ajallaan.

Koti ja koulu ovat läsnä nuoren elämässä jotenkin koko ajan. Eli ykkönen ja kakkonen. Onko kolmas tila näiden yhtymäkohta joka syntyy ykkösestä ja kakkosesta? Vai onko olemassa kolme erillistä tilaa, jotka vain liittyvät toisiinsa kiinteästi?

Entä jos kyseessä onkin tärkeysjärjestys? Ykkönen on tärkein, kakkonen seuraavaksi tärkein ja kolmonen vähiten.

Pääsen vain siihen johtopäätökseen, että olen töissä joko ykkösessä tai kolmosessa. Tilani on joko ei-institutionaalinen tai välitila. Nuorisotila!

Kriittinen ihminen koetaan helposti arvostelevaksi ja vaikeasti lähestyttäväksi. Kritiikki- sana tarkoittaakin moitetta ja arvostelua.

Mediakasvatuksen tavoitteena on kriittinen medialukutaito. Tarkoittaako se sitä, että tämän taidon omaava arvostelee ja kyseenalaistaa kaiken? Vai voiko kriittisen medialukutaidon nähdä positiivisena voimavarana? Utelias, tutkiva, punnitseva…

Näkökulmia mediakasvatukseen -kirja selventää kriittistä medialukutaitoa juuri näillä edellisillä adjektiiveilla. Mielestäni taito olla kriittinen saa aivan uuden merkityksen. Olenko ollut liian rajoittunut? Vai pessimisti?

Millainen tyyppi sitten on mediakriittinen? Jos kriittinen medialukutaito halutaan saavuttaa, niin halutaanko mediakriittisyys saavuttaa? Kriittiseen pyritään, kriittisyyteen ei? Hä! Onko mediakriittinen kriittinen mediaa kohtaa? Haukkuuko mediakriittinen kansalainen päivälehdet, uutistenlukijat ja sääennustajat?

Löysin Näkökulmia mediakasvatukseen -kirjasta vielä lisää pohdittavaa, kriittistäkin kenties. Lasse Lipponen mainitsee kriittisyyden mediaympäristöä kohtaan. Onko se jotain ihan muuta kuin nuo edelliset? Onko se laajempaa kriittisyyttä kuin mitä mediakriittinen kansalainen harrastaa? Mene ja tiedä.

Kupiainen, Sintonen ja Suoranta pohtivat samaisessa opuksessa suomalaista mediakasvatusta aikojen saatossa ja ”median kriittinen tarkastelu” löytyi heidän tekstistään. Ei tarvitse kuin sanat laittaa eri järjestykseen, niin asiasta tulee toinen. Tai ainakin minä näen eri vivahteita. Tai sitten pikku-ukkoja…

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nyt tämä kritiikki päättyy tältä päivältä. Pää on ainakin ihan kriittinen, vai onko kuitenkaan…

 

Vielä loppuun visainen kysymys. Mikä on multimedisti? En tiedä, mutta jos joku tietää, olisin kiitollinen.

 

P.S. Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä

Tätä blogia kirjoittaessani olen tutustunut kirjaan "Näkökulmia mediakasvatukseen", jonka on toimittanut Kynäslahti, H., Kupiainen, R. & Lehtonen, M., 2007. Niinistö ja Ruhala ovat kirjoittaneet tähän kirjaan artikkelin lapsista ja mediasta, joka kertoo nimenomaan pienten lasten mediakasvatuksesta.

Juttu alkaa näin: "Media on vahvasti läsnä lasten arjessa." Eri-ikäisillä lapsilla on erilaiset mediatarpeet ja – kyvyt, mutta totuus on että jokaiseen lapseen media jotenkin liittyy. Eri ikäkausina eri tavoin, erilaisin mediavälinein ja lasten erilaisilla vastaanottokyvyillä. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän media näkyy hänen arjessaan. Mielestäni ei ole ikävä totuus, että lapsella on mediaa elämässä. Mediaa on niin monenlaista ja mediavälineitä niin monenlaisia, ja aikuisen on vaan ymmärrettävä se. Jotta media ei muodostuisi lapselle uhkaksi, on aikuisen ymmärrettävä ensin itse median merkitys ja voima. Tuutin täydeltä saamme kyllä tietoa halusimme tai emme siitä mitä pahaa mediatulva aiheuttaa. Tässä kohtaa kuvaan astuu mediakasvatus.

Mediakasvatus on tiedostettava mahdollisuutena, vaikka helposti jo kasvatus-sana liitetään objektiuteen*. Mediakasvatuksella kehitetään mediataitoja, jotka ovat tämän päivän elämisen perustaitoja (Herkman). Tietenkin muita perustaitoja väheksymättä.

Mediakasvatuksen tulisi olla tavoitteellista ja suunnitelmallista. Tavoitteellista niin, että siinä korostuu lapsen hyvinvointi, turvallisuus, toiminnallisuus, lapsilähtöisyys ja osallisuus. Suunnitelmallista niin, että tiedostetaan mediakasvatuksen tarkoituksellisuus ja arkipäiväisyys, oli media sitten mitä tahansa ja millä välineillä tahansa. Ei ole olemassa tiettyä ikää jolloin lapsi on kypsä mediakasvatettavaksi vaan aikuisen on oltava tilanneherkkä ja valveutunut.  Huolissaan olon sijaan pitää huolehtia (Suoranta). Mediakasvatuksessa, kuten kaikessa kasvatuksessa, aikuisella on valtava vastuu, koska jokainen joka työstää mediaa tai jakaa ajatuksia lasten kanssa toimii mediakasvattajana.

Seurasin, kun lapseni, 4-v, pelasi Nalle Puh ja halikärpänen – peliä DVD:ltä. Hän oli yllättävän hyvä, (vaikka itse sanonkin, omaa lasta on kiva kehua). En kokenut peliä mitenkään uhkaavaksi lapseni kasvulle ja kehitykselle, päinvastoin se opetti onnistumisen riemua ja epäonnistumisen kohtaamista turvallisessa ympäristössä aikuisen läsnä ollessa. Niinistön ja Ruhalan artikkelissa viitataan myös siihen, että lähtökohta turvalliselle medialle on aikuisen kiinnostus ja jaettu kokemus.

"Parhaimmillaan media on suuri ilo, johon lapsella tulisi olla oikeus." (Niinistö & Ruhala)

 

*objektius= tekemisen kohde vrt objekti